Lastenkodissa - Perhostarina

Tunnen oloni silminnähden helpottuneeksi, kun näen äitini. Äiti on vaihtanut työvaatteensa pois ja on oudoissa sairaalasta lainatuissa vaatteissa. Eihän äiti ollut edes pakannut mukaansa muita vaatteita. Mukanaan hänellä oli vain ollut hoitajan asunsa. Äiti ja tädit ympärillä puhuvat outoja asioita. Lauseissa vilahtelee uusia sanoja, kuten kiireellinen sijoitus ja lastensuojeluilmoitus. Istun äidin sylissä ja tarraudun häneen kiinni. Äidin rintakehä on pehmeä: tunnen, kuinka sydän pamppailee. Haistan miedon tupakan hajun. Mietin, mitä tässä tapahtuu. En ole ollut ikinä yökylässä missään muualla. Äiti ja tädit ympärillä saa minut vakuutettua, että tämä on parhaakseni. Ympärillä muut lapset hakevat minua leikkimään. Aikuiset jäävät juttelemaan.

Lapsena tykkäsin piirrellä hevosia.

Aika menee vauhdilla lastenkodissa. Olen saanut uusia kavereita. Tyttöjen kanssa leikimme barbeilla ja leikimme heppaa. Isommat pojat kiusaavat minua. Heittelevät minua legoilla, nimittelevät ja tönivät. He lopettavat kiusaamiseni, kun annan heidän kosketella minua, vaikka se tuntuu minusta pahalle. Minun tekee mieli itkeä ja pyytää aikuinen paikalle, mutta en uskalla. Pojat sanovat, että aikuiset suuttuvat, jos kerron heille, mitä olen tehnyt. Mietin, että enhän minä ole tehnyt mitään väärää, vaan poikien pitäisi saada kurinpalautusta. Lastenkodin hoitajan tullessa huoneeseen, kun minut on riisuttu pikkuhoususilleni, esitämme, että leikimme Tarzania (pikemminkin Tarzaneita) ja Janea. Hymyilen. Tunnen palan tunteen kurkussani ja kyyneleiden polttavan verkkokalvoillani. Haluaisin aikuisten turvalliseen syliin, mutta en uskalla kertoa, mitä juuri on tapahtunut. Opin salaamaan todellisen pahan oloni ja hymyilemään. En tiennytkään silloin, mitä kaikkea tulen tuon hymyn taakse kätkemään.

Mummi vei minut lastenkodista ratsastamaan.

Lastenkodista pääsen ratsastamaan. Hevosten kanssa touhutessa unohdan kaiken muun. Hevoset antavat minulle turvaa ja läheisyyttä. Ne hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Hevosen tuoksu jo saa oloni helpottumaan. Lisäksi viikoittain näen äitiäni. Alkuun käyn äidin luona mielisairaalassa. Siellä saan leikkiä kivoilla barbeilla. Äiti näyttää jotenkin virkeämmältä. Äiti muistuttelee minulle, etten kerro kaikkea, mitä kotona on tapahtunut. Ne ovat meidän yhteisiä salaisuuksia. Päätin pitää minun ja äidin salaisuudet sisälläni. Esimerkiksi sen, että äiti oli saattanut jättää minut yksin yöllä kotiin ja aamulla olin herännyt vieraan miehen ääniin. Nämä asiat tuntuivat ahdistavilta, kasvavalta möykyltä sisälläni, mutta päätän silti pitää ne sisälläni. 

Heppailemassa

Vuosi läheni loppuaan ja vaihtui kevääseen. Äiti oli pitkään sairaalassa, noin kahdeksan kuukautta. Tässä ajassa kerkesin jo tottua lastenkodin arkeen. Olin saanut kavereita. Olin myös oppinut saamaan ajatukseni muualle, kun isommat pojat kiusasivat minua.  Kahdeksan kuukauden jälkeen äiti pääsi sairaalasta. Hän oli kuntoutunut niin paljon, että vahvojen tukitoimien avulla hän pystyisi huolehtimaan minusta. Kotiuduin, mutta huostaanottoa ei kuitenkaan purettu. Sossut tekivät kotikäyntejä. Äidille ja minulle yritettiin järjestää tukihenkilöä, joka olisi 24/7 meillä. Sossu soitti sukulaisilleni, joiden puhelinnumerot äiti oli antanut. Sukulaiset eivät kuitenkaan kyenneet sitoutumaan sellaiseen tehtävään. Äiti alkoi olla taas huonossa kunnossa. Sosiaalityöntekijöiden huoli minusta vain kasvoi. Äiti ei nähnyt mitään hätää. Erään kerran tarrauduin kiinni sossun käteen ja toivoin, etteivät he lähtisi pois. Toivoin, että he ottaisivat minut mukaansa. 

”Huostaanotto on viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Huostaanotto tarkoittaa, että vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta siirtyy viranomaisille.” (Lähde THL.fi)